Buongiorno!
  Olet siis eksynyt blogiini - cool!!! Ihan aluksi esittelen hieman itseäni ja blogiani. Olen siis SkedeL, ja nimimerkki tulee ketusta ja ainaisesta ketutuksesta, joka miulla on päällä. Tai siis "temperamentistani". Blogin nimi tulee Christie-teoksen "Teetä Kolmelle" (Sad Cypress) ja kahvinhimoni yhdistelmänä, siksi siis Kahvia Kahdelle. Bloggailusta pidän, jokseenkin en tiedä pitääkö kukaan muu siitä... Kuitenkin blogin tein. Blogissani aion aukoa päätäni, eli kertoa mielipiteitäni ja tietty muutenkin vain kertoilla mitä miulle tapahtuu tai mitä maailmalla tapahtuu. Lisäksi minulla on kaksi iki-ihanaa koiraa, kääpiösnautseri "herr R" ja cairnterrieri "mister T", joiden kommelluksista joskus kertoilen. Aion myös kertoilla joitain testituloksiani ja laittaa linkkejä noihin testeihin... No, siinä lienee tarpeeksi. Kiitos kaunis, jotta tulit blogiini! Pyrin laittamaan aina silloin tällöin jotain ekstraa, kuten itse ottamiani kuvia tai testejä tms tms. Voin myös tehdä banneria, jos tarve on... ^^

No joo mutta asiaan! Olen innoissani uudesta blogistani, joka saattaa jopa saada lukijoita(!). Aikaisempi blogini oli (ja on yhä) Suosikin sivuilla, nimimerkki DogType. Ärsyttävää kuitenkin on, että Suosikin sivuilla ahkerimpien bloggaajien blogit ovat TÄYNNÄ testejä/-tuloksia, tai sitten viestit ovat seuraavanlaisia: "Hyvää pääsiäistä!", toinen: "Suosikki tuli, oletteko jo lukenut?" Vuodatuksen blogeja kuitenkin aion selailla ja toivon löytäväni jonkun hyvän blogin täältä... Ehkäpä juuri sinun blogisi!!

Sylikoirasi
SkedeL

1881670.jpg

P.S. Jätä blogisi nimi kommentteihin, niin käyn tsekkaamassa sen! ;)